21.12.2011

Tänään


Oli keitetty valtava kattilallinen julmanmakuista jouluherkkua, riivatuksi osoittautunutta riisipuuroa. Sanon: koko touhusta laistoi jos kerrankaan maistoi. Vaan anteli minulle mantelin, että kerkesikin, kun ainoan lusikallisen jälkeen syömästä herkesin.

Siis onnea, onnea, onnea vaan ensi vuodelta toivoa saan!
Ja puuron keittäjää parempaa.
Tietoa, taitoa, uskallusta
aikaa, aikaa, aikaa,
aikaa ja ajantaikaa.
Anteliasta elämänkoulua
sinulle onnellista joulua.

ps. 
kattilasta jo tontuille kirjoitin, 
mutta tarttisin myös morttelin.

9.12.2011

Pidä huolta kengistäsi

En ole suutari, vaan nainen, joka rakastaa kenkiään. Kaikki seuraava kannattaa suhteuttaa siihen. Pimeän vuodenajan tuhnuiset kuvat siivittävät aihetta, josta kirjoittaminen on ollut usein mielessä.

Ensinnäkin: usein kuultu heitto "rakastan kenkiä!" ei saisi tarkoita sitä, että hommataan kaappi täyteen edullisia kenkiä, ja sitten hommataan niitä lisää ja lisää. Panosta laatuun, ja jos välillä retkahdat muovikenkään, niin hoida sitä kunnolla, ja semmoinenkin ilahduttaa kauan.

Hanki kengänrakastamisvälineistöä: lankkeja, riepuja levittämiseen ja kiillottamiseen, suojasuihketta, kenkäharja tai miksei vanha pehmoinen hammasharja tai tiskiharja, kaikenlaista. Mulla on oikein asiallinen ja hieno kengänhoitopakki! Ostin sen norjalaiselta kirpputorilta sisälmyksineen: harjoja, esihistoriallisia plankkeja ja muuta. Varastoidessa kenkiä kesää/talvea odottamaan, kannattaa toimia kunnollisesti. Saappaan varsiin laitetaan rullatut lehdet ja näin edespäin. Iloiset ja käyttökuntoiset kengät on kiva kaivaa esiin.
Nahkakenkien rakastaminen
Suosi niitä. Kaupassa kalliita, kirpparilla halpoja, ominaisuuksiltaan lyömättömiä. Nujahtanutkin nahka saa uuden elämän oikean värisellä lankilla! Levitä lankki/voide kengälle tasaisesti, anna kuivahtaa ja lopuksi kiillota. Hyvää aikaa mietiskelylle tai haaveilulle.

Kangaskenkiä rakastan harjaamalla pesupulverivedellä, annan vaikuttaa hetken ja harjaan vielä kevyesti puhtaalla vedellä. Kuivumisen ajaksi sisälle tungetaan sanomalehtipaperia, nauhat voi pestä pyykkikoneessa. Pesun jälkeen suihkutellaan vähän suoja-ainetta - ja taas mennään.

Armaat kumisaappaat kannattaa huuhdella käytön jälkeen. Älä jätä kenkiäsi auringonvaloon, esimerkiksi Tatsunan takapenkille koko kesäksi. Ne haurastuvat ja menevät rikki, ja sitten joudut ostamaan uudet. Kumppareille löytyy myös kuminhoitoainetta. Mokkakenkien rakastaminen on simppeliä: anna aina kuivua kunnolla, harjaa sitten puhtaalla ja pehmeällä harjalla. Suihkuttele suoja-aineella. Superongelmiin on omat mömmöt. Tekonahalle myös.

Rakasta myös ammattitaitoa: arvosta suutaria. Suutari on auttanut mua paitsi korkolappujen, myös revenneen nahkatakin, rikkinäisen vyön ja puristavan kengän kanssa.

 
Terveisin Saappaiden Sanansaattaja, Menokkaiden Messias eli Lapikkaiden Lähettiläs.

ps. kun suoja-aine purkissa lukee "käytettävä vain ulkona", olisi sitä syytä käyttää vain ulkona. Vaikka olisi pimeää, kylmää ja lumista. Vaikka kello olisi niin paljon, että tekee mieli jo vähän oikaista. Yst. terv. nimim. "Huoltoillan huumaa" sekä sängyn alla itkevä kissa

8.12.2011

Ruutananputtaan lumisisa mehtisä


Aamupalapöydän yli vaihdettiin isoja ajatuksia Sannan kanssa. Muuten kivvaa, mutta leikki jäi kesken, kun Sanna piti laittaa junaan. Minä menin mehtään.

Minun suo.
Se on enemmänkin: myös pieni tiheikkö, pieni kangasmetsä ja kaunis rantapenger.
Kansallisena päivänään lipui pienen joen pienessä sulassa joutsen.
Termospullossa teetä ja lasipullossa punaista maitoa, tortunmurut lahjaksi metsän pienille eläimille.

Myöhään iltaan istuin ystävän kanssa salvian suojapiirissä ja ruusuteen tuoksussa.
Onnellinen mieli ajattelee yhä: kaikkien aikojen paras itsenäisyyspäivä se oli.

1.12.2011

Kaksi viikkoa kuumeessa / riimejä marraskuusta







Yli taivaan päivät niinkuin varisparvi raahautuu
ja näin kuluu siis puolikas marraskuu:
   kuumeinen sairastupa, unelmapaja
   hämärien ajatusten äärimmäinen raja
   jolla elämä kysyy isoja kysymyksiä multa
   ja vastaan: piti just kysyä samaa sulta.

Syödä ei saata ei jaksa enää maata, olla,
olla kotikatsomo kuumeenmittaustoiminnolla.
Peileistä pälyävä todellisuus on karu:
olemus riippuu kuin raskas naru.

Ja vaikka kuume olisi poissa
viihtyy ongelmitta peitoissa
Sitähän nahistuu, vallan rutistuu, kun puoli kuuta lepää, makaa, istuu

   Nukun tunneista yksitoista!
   Nukun kaksitoista!!
   Koisin, uinun, torkkua toistan

   tai herätyksen poistan

No heräisin, jos jaksaisin,
mutta mua vaivaa ikävistä ikävin 
ja ihan kohta jaksankin.